Sukupolvet Kuninkaantiellä päättyi

16.6.2024

Postimerkit kertovat olympiahistoriaa

Urheilujohtajasenioreiden Pohjoismainen konferenssi päättyi sunnuntaina tiedekeskus Heurekaan. Sen entinen johtaja, professori Per-Edvin Persson perehdytti osallistujat kesäolympialaiset historiaan postimerkkien avulla.

Perssonin mukaan lähes aina olympiakisojen järjestäjämaat, mutta myös osallistujamaat ovat julkaisseet kisoihin liittyviä postimerkkejä. Yhteensä niitä on kisojen historian aikana julkaistu yli 26000 kappaletta. Aiheina ovat olleet muun muassa kisapaikat, lajit, välineet, itse urheilijat - ja vähäisessä määrin myös urheilujohtajat..

Myös peruutuneista kisoista on valmisteltu postimerkkejä, kuten Helsinkiin vuodeksi 1940 suunnitelluista. Vuoden 1952 Helsingin kisojen merkeissä kuvituksena olivat stadion sekä lajeina jalkapallo ja uimahyppy.

Postimerkit ovat usein olleet myös osa kisojen rahoitusta. Esimerkiksi historian ensimmäisiin olympialaisiin Ateenaan merkeillä kerättiin noin 200000 drakmaa kisojen taloutta turvaamaan.

Persson on olympiakisojen postimerkkien lisäksi muutenkin alan osaava ja ahkera harrastaja. Eräänlaisen sysäyksen perehtyä nimenomaan kesäolympialaisten postimerkkeihin Persson sai ruotsalaisen urheilujohtajan Bengt Seveliuksen postimerkkiharrastuksesta. Sevelius taas oli myös Perssonin vaimon, Birgitta Kervisen ystävä ja kollega.

Postimerkkeilyn lisäksi konferenssin osallistujat saivat sunnuntaina tutustua tiedekeskus Heurekaan sen nykyisen johtajan Mikko Myllykosken johdolla.

Kolmipäiväinen konferenssi, johon suomalaisten lisäksi osallistuivat Ruotsin, Norjan ja Viron urheilujohtajaseniorikollegat, onnistui erinomaisesti. Niin itse asia-aiheet kuin oheisohjelmat olivat osallistujien mieleen.

SuSen hallituksen ja vapaaehtoisten johdolla rakennettu ohjelma hakee vertaistaan. Se sai kiitosta kaikilta mukana olleilta. Seniorit eivät ole reservi vaan resurssi!

Kahden vuoden kuluttua tapaamme Tallinnassa. 

Harri Järvinen

Susen puheenjohtaja Birgitta Kervinen vastaanotti FIKA-lautasen Ruotsin Riksidrotts Vännerien puheenjohtaja Kristiina Thurénilta. Det är Fika - tid!